Tommy Björkskog

Kiitos, haiseva lähimmäinen

Olen toiminut kristillisiä arvoja vastaan, enkä taida olla yksin. Sen on muututtava.

 

Usein ajatellaan, että hyvyys on puhtaan valkoista ja pahuus pimeää mustaa. Minkä väristä välinpitämättömyys on? Harmaata? Ehkä vähän vaaleanharmaata, emmehän ole välinpitämättömiä, emme vain ota kantaa. Pysymme hiljaa.

 

Luemme päivittäin uutisia siitä, miten Suomessa kohdellaan tänä päivänä kaltoin vanhuksia ja psyykkisesti oireilevia ihmisiä. Kohtaamme rakenteellista rasismia ja arjen rasismia. Näemme pahuutta lähellä ja kaukana.

 

Essayah twiittasi maaliskuussa: "Maailman ongelma ei ole pahan paljous, vaan hyvän hiljaisuus." Koen, että sivusta katsominen on erittäin tumman harmaata, melkein mustaa. Eihän vaieta – eihän?

 

Houkutus on suuri. Olisi helppo olla näkemättä ja puuttumatta. Keskittyä vain omiin asioihin. Kerroin, että olen saanut itseni kiinni kristillisten ydinarvojen rikkomisesta. Se tapahtui Turussa. Puistonpenkillä makasi voimakkaasti päihtynyt mies, jolla oli iso verinen haava päässään. Ajattelin kävellä ohi kuten muutkin. Menin kuitenkin lähemmäs katsomaan sitä haisevaa ihmistä. Lähimmäistäni. Soitin ambulanssin.

 

Olin miehelle vihainen. Ajattelin, että tilanne oli hänen omaa syytään. Olin vihainen myös yhteiskunnalle, joka ei pysty pitämään päihdeongelmaisesta huolta. Tai pitämään hänet edes poissa puistosta, jossa hän oli muistuttamassa meitä muita siitä, että kaikilla ei mene hyvin.

 

Pelästyin reaktiotani. Minun olisi pitänyt olla vihainen itselleni omista ajatuksistani ja siitä, että halusin jatkaa matkaa pysähtymättä. Minun olisi pitänyt olla vihainen kaikille heille, jotka kävelivät ohi, eivätkä välittäneet. Miehestä valui verta. Oli talvi.

 

Hetkeksi unohdin, että yhteiskunta olemme me. Vastuu on meillä jokaisella. Eikö pitäisi olla itsestäänselvää, että autamme toisiamme hädässä. Kristillisdemokratian ydinarvo on kaikkien kanssaihmisten kohtaaminen saman arvoisina. Käsi sydämellä, kuinka moni voi kirkkain silmin sanoa tekevänsä niin?

 

Haiseva juoppo kadulla. Turvapaikanhakija jonottamassa poliisiasemalle. Pohjalainen maanviljelijä. Bisnesmies puku päällään. Tai bisnesnainen. Tatuoitu ja lävistetty teini. Vanhus leipäjonossa. Koiranulkoiluttaja Helsingin Kaivopuistossa. Ihminen. Lähimmäinen.

 

Me voimme olla puolue, joka torjuu pahuuden ja välinpitämättömyyden. Puolue, joka näkee ihmisen ihmisenä, oli hän sitten lapsi tai aikuinen, suomalainen tai pakolainen, köyhä tai rikas.

 

Uskon, että me kristillisdemokraatit voisimme olla parhaita pahuuden torjumisessa poliittisestikin. Otetaan vastuuta siitä, että poliiseilla on riittävästi resursseja ja että Suomella on vahva puolustus. Meidän täytyy tukea heikoimmassa asemassa olevia Suomessa ja ympäri maailmaa, jotta he eivät koe olevansa yksin ja unohdettuja. Tärkein tehtävämme ihmisinä, kunnallispolitiikkoina ja valtakunnan poliitikkoina on luoda turvallisempi yhteiskunta. Kodeissa, kouluissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa.

 

Tiedämme, että lähimmäisenrakkautta ei voi kirjoittaa lakipykäliin tai sääntöihin. Siksi lähimmäisenrakkauden pitää olla johtolankamme kaikessa päätöksenteossa. Meidän tulee olla aktiivisia esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa. Uusi maahanmuuttopoliittinen ohjelmamme antaa hyviä linjauksia.

 

Ajatus siitä, että emme voi vastaanottaa pakolaisia on mielestäni väärä ja epäkristillisdemokraattinen. Solidariteetti ja ihmisarvo ovat tärkeimpiä arvojamme. Olen Räsäsen kanssa täysin samaa mieltä siitä että kiintiöpakolaisten määrää pitää nostaa kunnolla. Apuamme tarvitaan ja meillä on tilaa, jos on tahtoa.

 

Hyvät arvot eivät synny tyhjästä. Puolueemme kristillisiä arvoja tarvittiin lähes 60 vuotta sitten, kun puolue perustettiin. Nyt näitä arvoja tarvitaan enemmän kuin koskaan. Nostetaan ihmisarvo aina muiden arvojen yläpuolelle. Puhutaan lähimmäisenrakkaudesta. Ei ainoastaan puhuta. Toimitaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat